tiistai 20. heinäkuuta 2010

Cross kitchen


Kuten jo mainitsinkin, uusi keittiömme tulee noudattelemaan aika pitkälti aiempia ajatuksiani unelmakeittiöstä. Kompromissejakin on toki jouduttu tekemään, koska vanhan talon mittasuhteet eivät aina kulje käsi-kädessä nykykalusteiden standardimittojen kanssa. Emme kuitenkaan halua lähteä muuttelemaan seinien paikkoja tms, koska miksi ostaa vanha talo, jos haluaa kaiken olevan uuden näköistä? Ja toisaalta olen löytänyt tulevaan keittiöön mausteeksi niin herkullisia pikku yksityiskohtia, että jos kaikki menee edes suurinpiirtein suunnitelmien mukaan, niin keittiöstä tulee kaikenkaikkiaan vielä haaveiltuakin ihanampi :)

Ostamme keittiön kalusteet Ikeasta, ja toukokuisista talokaupoista lähtien olemme pyöritelleet kalusteita ja muutelleet keittiön järjestystä Ikean mainiolla keittiönsuunnitteluohjelmalla. Vasta vähän aikaa sitten huomasin, että ohjelmastahan on tullut uusi mahtava versio, missä pääsee valitsemaan myös seinien värejä ym, joten 3D-kuva on paljon lähempänä todellisuutta. Ingvar on kyllä jälleen ylittänyt itsensä.

Alkuperäisessä suunnitelmassamme oli tarkoitus korottaa tiskikone ja uuni ergonomisemmalle tasolle. Keittiö on kuitenkin niin pieni eikä yhtenäistä seinää ole paljon, joten tämän suunnitelman toteuttaminen olisi tehnyt keittiöstä todella levottoman näköisen. Mukava puoli on se, että keittiön vieressä on hyvänkokoinen ruokahuone, joten ruokapöytää ei tarvitse mahduttaa keittiön puolelle. Ruokahuoneessa on tilaa myös isollekin astiakaapille, joten keittiötä on turha änkeä täyteen kaappeja, kun astioita kuitenkin käytetään ruokahuoneen puolella.


Laitamme keittiöön yläkaapit vain yhteen kulmaukseen, mikä ei näy muista huoneista katsottaessa. Tiskipöydän päälle tulee kuivauskaappi ja sen viereen kaappi mikrolle. Viereiselle seinänpätkälle tulee vitriinikaapit käyttölaseille. Muuten keittiöön tulee vain alakaappeja ja yksi avohylly. Ei tule edes korkeita kylmäkaappeja, vaan laatikostojääkaappi, joka sulautuu hyvin alakaappien linjaan, koska näyttää ulospäin samalta kuin muutkin laatikostot.



Valitsimme kaapinoviksi valkoiset Ädelit. Niissä on vähän muotoa, mutta ei mene kuitenkaan liian romanttiseksi. Mieskin pystyy olemaan keittiössä ilman pahoinvointikohtausta. Avohyllyn päälle tulee pistorasioita, joten leivänpaahtimet, vedenkeittimet ym. pienkoneet voi pitää hyllyllä, eikä työtaso ole täynnä vempaimia.



Mallikuvissa ikkunan alla olevat valkoiset palaset kuvastavat istuinpenkkiä. Tähän ei sentään uusikaan suunnitteluohjelma taipunut, vaikka Ikeasta sopivat palaset löytyykin mataliin laatikostoihin. Penkkiin tulee siis samanlainen sokkeli ja taso päälle kuin muissakin laatikostoissa, mutta se on vaan yhden ison laatikon korkuinen. Eteisestä tulevan oviaukon vierustan jätämme tyhjäksi, koska oviaukko on vain n. 40cm päässä ikkunaseinästä, joten syvyys ei riitä normaalialakaapille. Paikalle on tarkoitus hankkia joku ihana vanha vitriinikaappi kunhan sopiva vaan sattuu kohdalle.



Koska liesi siirretään hormin vierestä täysin vastakkaiselle laidalle keittiötä, tulee liesituulettimeksi aktiivihiilimalli. Mielestäni on turha laittaa hervotonta huuvaa, jos törö ei kuitenkaan johda mihinkään hormiin. Meinasimme ensin laittaa Ikean kattolamppua muistuttavan mallin, mutta koska se on aika suolaisen hintainen ja kuitenkin vähän möhkäle, niin lähdin goggeloimaan, mihin hintaan siromman Elican saisi. Ja löytyihän se halvemmalla, tuplasti tehoa ja moninkertaisesti kauneutta, Ivoryn värinen Elica Jasmine. Tilasin kaunokaisen synnyinseuduiltaan Italiasta, nettikaupasta Fesal.info. Hintaa tuli postikuluineen 625€, mikä on kuitenkin 50€ vähemmän kuin Ikean malli olisi maksanut ja 200€ vähemmän kuin kyseinen malli olisi maksanut suomalaisessa liikkeessä.


Koska pistorasioita tulee keittiössämme hyvin näkyvälle paikalle avohyllyn päälle, niin halusin niiden sopeutuvan edes jollain tavalla talon 50-lukulaiseen henkeen, jota keittiössä pyritään yksityiskohdilla hieman korostamaan. Pistorasiota ja katkaisijoita ei kuitenkaan tule niin kauheaa määrää, että päädyimme laittamaan Strömforsin ihanan retrot Renova-kalusteet, vaikka niiden kauniilla muotoilulla onkin ymmärretty rahastaa.


Alunperin tarkoituksenamme oli upottaa keittiön kattoon suunnattavia spotteja, mutta koska rumien levyjen alta löytyikin vanha paneelikatto, jonka halusimme säilyttää, piti valaistus ratkaista jollain muulla tavalla. Loppujen lopuksi plan B olikin mieluisampi kuin alkuperäinen suunnitelma. Näin sisustusliikkeessä aivan valloittavia värikkäitä pikku spottipalloja ja tiesin heti, että niiden koti on meidän keittiössä. Ihanaisten palleroiden hinta oli ainoa, joka esti minua nappaamasta niitä heti mukaani. Piti oikein katsoa hintalappua kahteen kertaan, mutta kyllä, 99 ei ollut mikään tuotenumero, vaan lampun hinta. Pikku goggelointi pelasti tässäkin pulmassa, löysin samat lamput tanskalaisesta nettikaupasta, ja postikuluineenkin hintaa tuli melkein puolet vähemmän, 54€/lamppu.


Kuva: Frandsen

Vetimien kanssa pähkäilin pitkään, kunnes törmäsin eBayssä näihin, ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Vetimiä on vain 10 kappaletta, joten käytämme niitä kaikkien laatikostojen ylälaatikoissa, ja alempiin tulee jotkut simppelit näiden kanssa sopivat.


Kuva eBaystä

Keittiöstämme tulee varsinainen cross kitchen, sillä liesituulettimen tilasin Italiasta, kattolamput Tanskasta, vetimet Ameriikasta, niin juu ja verhokankaan Koreasta :D


Kuva eBaystä

lauantai 17. heinäkuuta 2010

<3 Koti <3


Se on löytynyt! Koti Ihana 60 vuotta vanha vaaleansininen rintamamiestalo. Ja pihasauna.  Ja verstashuone. Ja huvittelumaja. Ja leikkimökki. Ja puutarhavaja. Ja lautalattiat. Ja kylpyamme. Ja iso vaatehuone. Ja omenapuita. Ja marjapensaita. Ja kukkia. Ja mustikoita. Ja vadelmia. Ja kiviaitaa.  Ja kalliota. Ja nurmikkoa. Ja pihalla vieraileva siili.

Kodissa on asuttu nyt kuukauden verran ja vieläkin on paikkojen tutkiminen kesken, ja remontti. Tosin jälkimmäinen ei valmistukaan varmaan ainakaan seuraavaan kymmeneen vuoteen, jos koskaan ;) Talossa on onneksi kaikki mittavat ja tylsät putki- sähkö- ja kattoremontit tehty, ja lisäsiipikin rakennettu muutama vuosi sitten, mutta sisäpinnoissa riittää rapsuttelua.

Aloitimme urakan heti avaimet käteen saatuamme purkamalla vanhan keittiön kokonaan pois. Keittiötä ei onneksi ollut remontoitu muutamaan vuosikymmeneen, joten ei tuottanut tuskaa luopua vanhoista marmorikuviolaminaattitasoista, männynvärisistä puolipaneeleista ja lattialaminaatin näköisistä pyökinvärisistä kattolevyistä.


Kuva Etuovesta

Laminaatin näköisen katon alta paljastui valkoiset haltex-neliölevyt. Kun nekin revittiin pois, alla oli iloinen yllätys, alkuperäinen 50-luvun paneelikatto.



Katto oli tummanruskeaksi petsattu ja täynnä nauloja. Naulojen repiminen, reikien pakkelointi sekä kerros tartuntamaalia ja pari kerrosta valkoista kattomaalia tekivät ihmeitä.



Eteisen, keittiön, ruokahuoneen ja olohuoneen lakattu mäntylattia muistutti lähinnä koulun jummppasalia, joten päätimme hiotuttaa ja maalata kaikkien neljän huoneen lattiat ennen kuin kannamme mitään huonekaluja talon vanhalle puolelle. Lattian kävi hiomassa Turun Parkettityöt. Valitsimme kyseisen firman alunperin edullisen hinnan ja heidän sivuillaan olleiden hyvien referenssikuvien perusteella. Kysyimme tarjousta kolmesta paikasta, ja hintaerot olivat huikeita. Yhdessä paikassa lattian hionnasta olisi veloitettu kaksinkertainen hinta ja toisessa jopa kolminkertainen. Turun parkettitöillä oli kyllä mainio hinta-laatusuhde, sillä sekä palvelu että työnjälki olivat ensiluokkaisia.



Hionnan jälkeen pohjamaalasin lattian kerran ja pintamaalasin kolmeen kertaan Betolux Akvalla, sävynä sinertävän harmaa K498 Valkama.



Nyt kun lattia on valmis, voidaan alkaa rakentaa uutta keittiötä alusta, seinistä lähtien. Uusi keittiö tulee noudattelemaan aika pitkälti aiempia haaveitani, paitsi että siitä tulee vieläkin kivempi ;) Mutta siitä lisää myöhemmin.